Kun Team Räkänokka Mallorcalle lähti

Vajaa vuorokausi ennen lomalennon lähtöä odotamme esikoisen tulehtuneiden silmien kanssa lääkärin vastaanotolle. Mieleeni muistuu Hesarissa muinoin julkaistu kolumni siitä kuinka vain kahjo matkustaa lasten kanssa. Nauroin silloin itseni tärviölle. Nyt ei naurata.

Lapsi saa antibiootit silmätulehduksen lisäksi myös lievään korvatulehdukseen, mutta lääkäri ei tuomitse matkaamme. Ei,vaikka kerronkin, että perheemme ykkösharrastus on tällä hetkellä Kuka yskii kovimmin? -yöleikki. Koko jengi enemmän tai vähemmän kipeänä. Tunti ennen lentoa lapselle särkylääkettä ja nenäsuihketta ja todennäköisesti kaikki menee mainiosti, lääkäri rohkaisee. Trevlig resa!

Myös tutut kannustavat lähtemään kaiken uhalla. Lämmössä ne taudit paranevat. Hieman epävarmana pakkailen tavaroitamme lääkärireissun jälkeen. Ensimmäisten silmätippojen laitto 3-vuotiaalle oli ollut show, johon olin pelännyt kohta sosiaalihuollon osallistuvan. Entä jos se oli vasta alkusoittoa?

Oli tullut päivä, jota en uskonut koskaan näkeväni: En ole pätkääkään innoissani tulevasta matkasta.

Lentokoneessa korvatulehduspotilas imee onnellisena tikkariaan ja vauva viihtyy maitobaarissa. Meidän aikuisten flunssaisiin korviin laskeutuminen taitaa tehdä sata kertaa häijympää. Tuntuu kuin korvassa olisi vartin mittainen kestosupistus. Tekee mieli ulvoa kivusta, mutta yritän kuitenkin tyynesti hymyillä esikoiselle. Kyllä lentokoneessa on sitten mukavaa. Katso, nyt ollaan ihan pilvessä!

Palmassa meitä ja ystäväperhettämme odottaa iloinen yllätys. Huoneistomme Paseo Maritimon varrella on täsmälleen niin hieno kuin netin kuvissa. Ehkä tästä vielä kelpo loma kehkeytyy.

Olimme samalla porukalla (miinus pikkumies) ja vastaavalla konseptilla kaksi vuotta sitten Nizzassa. Iso asunto vain yksinkertaisesti toimii lasten kanssa hotellia paremmin. Ruokia saa halutessaan tehdä omassa aikataulussa hyvin varustellussa keittiössä ja pyykkiä voi pestä vaikka joka päivä. Parasta on kuitenkin illan toimivuus. Kun lapset ovat kuukahtaneet makuuhuoneisiin, voi olohuoneessa nautiskella rauhassa lasin viiniä ja jutella ihan normaalilla äänellä. Kerran jos toisenkin olemme yöpyneet hotellissa niin, että me vanhemmat yritämme epätoivoisesti katsella hiljaista televisiota pimeässä huoneessa, kunnes itsekin nukahdamme tylsyyteen kaukosäädin kädessä.

Ensimmäinen yö menee hienosti, vaikka edelleen moniäänisen yskän rytmittämänä. Aamu valkenee ihanan aurinkoisena, joten lähdemme uimarannalle. Jo keväällä jemmaan ostettu seisomalauta vaunuihin osoittautuu parhaaksi investoinniksi aikoihin. Se on ensimmäistä kertaa käytössä, sillä en ole halunnut esikoisen passivoituvan laudan kyytiläiseksi kotimaisemissa. Mutta matkalla, jossa kävelykilometrejä kertyy, se on jokaisen euron arvoinen. Reissun aikana tulee testattua sekin, ettei valmistajan ilmoittama 20 kilon painoraja pidä paikkaansa. Tiukan paikan tullen laudalle mahtuu esikoisemme kanssa selät vastakkain jäätelöä syömään myös ystäväperheen ekaluokkalainen.

Yksi uimarantareissuista jää pysyvästi mieleeni reissun pohjanoteerauksena. Rannalta lähtiessä arvomme pitkään taksin ja bussin välillä. Päädymme bussiin. Nousemme vaunujen kanssa sisään keskiovesta ja mies lähtee maksamaan matkaa kuljettajalle. Asettelen vaunut paikoilleen ja viittelöin samalla esikoista istumaan kauniisti paikalla, jonka ystävällinen nuori mies meille antaa. Hetken päästä sama mies auttaa minua kiinnittämään vaunuja turvavöihin (ihan kuin niiden käytöstä Espanjassa joku olisi kiinnostunut). Säädämme juuri sen verran kauan ja todennäköisesti erittäin suunnitelmallisesti, että joku toinen ystävällinen nuori mies ehtii roplata laukullani. Loppukesästä hankittu älypuhelin katoaa vetoketjun takaa kuin Timo Taikurin hatusta.

Myöhemmin puhelimen perään itkiessäni tajuan, mitä en ollut vielä tajunnut. Olen taskuvarkaiden silmissä aivan eri turisti kuin vielä neljä vuotta sitten. Helpointa riistaa heti heikkokuntoisten vanhusten jälkeen. Pienen lapsen ja vauvan kanssa liikkuvalle äidille matkatavarat ovat prioriteettilistalla vasta sijalla kolme. Jälkiviisaana totean, että olkalaukku olisi ehdottomasti pitänyt antaa miehelle bussiin nousun ajaksi. Oppirahoja. Kitkeriä oppirahoja.

Poliisilaitoksella rikosilmoituksen seikkaperäisyys huvittaa. Aivan kuin he oikeasti aikoisivat pistää paljonkin eforttia tapaukseni selvittämiseen. Muistanko varkaan tuntomerkkejä? Puhuiko hän englantia murtaen? Mihin numeroon voi soittaa, jos puhelimeni löytyy? Istunto kestää ja kestää, etenkin kun välillämme on kielimuuri ja sitä myöden myös tulkki. Onneksi olen sattunut saamaan pöydän taakse Mallorcan taatusti komeimman poliisin. Mies hikoilkoon lasten kanssa odotusaulassa.

Bussimatkasta jää sen verran paha maku suuhun, että käytämme loppureissun takseja, vaikka todennäköisyys tulla kahdesti ryöstetyksi samalla reissulla on varmaan olematon. Konttauskypäräyhteiskunnan äitiä hirvittää istua espanjalaisen taksin takapenkillä vauva vaunujen kantokopassa. Turvakaukaloita ei ole tarjolla. Niitä ei ole saatavissa myöskään autovuokraamoiden autoihin, joten vietämme koko viikon Palmassa ystäväperheen tehdessä pari mukavaa autoreissua idyllisempiin lähikyliin. Turvaistuimia kyllä olisi, mutta ei kaukaloa vauvalle, joka ei vielä istu. Ilmankos lentokentällä näkyi yllättävän monta omaa turvakaukaloa mukanaan rehaavaa perhettä.

Ensimmäistä kertaa elämässämme matkavakuutukselle on todellakin käyttöä. Hyödynnämme nimittäin myös paikallisen lääkäriaseman vastaanottoa.

Onneksi kuitenkin aurinko paistaa.

Jatkuu seuraavalla kerralla.

Mainokset

1 thought on “Kun Team Räkänokka Mallorcalle lähti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s