Välitilinpäätös ja päivitettyjä unelmia

Mieheni on nukkunut puoli vuotta vierashuoneen vuodesohvalla. Se on parasta mitä meille on aikoihin tapahtunut. Siis heti tammikuun 2011 jälkeen, jolloin esikoisemme syntyi. Aviovuoteemme valtaa joka yö viimeistään aamuyöllä läheisyyden lämpöä kaipaava toinen mies. Puolivuotias kuopuksemme.

Mies pakeni isyys- ja kesälomiensa jälkeen sataneliöisen asuntomme eteläsiipeen, jotta autoilevana työläisenä saisi edes jonkinmoista lepoa. Makuuhuoneemme oli nimittäin muuttunut Piippolan vaarin maatilaksi.

Emävale nimeltä joulupukki

Tiedän perheitä, joissa joulupukki ei tuo lahjoja. Lapsille kerrotaan lakoninen totuus, jonka mukaan aikuiset ostavat lahjat ja kauppakeskuspukin parta on halpaa keinokuitua. Tarina Korvatunturin kuninkaallisesta on näiden vanhempien mielestä epäeettinen, koska valehdella ei saa. En sitten tiedä mitä nämä vanhemmat lukevat lapsilleen iltasaduiksi, sillä satuhahmot hyvin harvoin ovat mitään muuta kuin sepitettä. Siis toisin sanoen valetta.

Itse asiassa me vanhemmat valehtelemme lapsillemme kroonisesti lähes päivittäin, joten yksi joulupukki sinne tai tänne.

Vauvan kanssa hölkälle?

Suunnittelimme tällä viikolla kummityttöni (6 kk) äidin kanssa ensi syksyksi sovittua äitien laatuaikaviikonloppua jossain mukavassa Keski-Euroopan kaupungissa. Joku kiva hotelli lähellä kahviloita ja kauppoja, paljon kiireetöntä aikaa istuskella viinilasillisen äärellä ja parantaa maailmaa ilman, että kukaan haluaa meiltä pariin päivään yhtään mitään. Ehkä jotain ihania hemmotteluhoitoja…

Ja sitten se puolimaraton. Niin tosiaan, mokoma. Siitähän se ajatus itse asiassa lähti. Yhteinen porkkana ja motivaattori kotiäitien kuntoprojektiin. 50 prosenttia projektiin sitoutuneista on jo saanut hyvän niskaotteen itsestään. Arvaatkaapa olenko se minä?