Hanki unelmakroppa hetkessä: IMETÄ!

”Imetys on tosiaan käsittämättömän tehokasta. Kaksi viikkoa synnytyksestä ja olen samoissa mitoissa kuin ennen raskautta!”

Näin totesi ystäväni viattomasti hymyillen esikoisensa synnytettyään. Hän on onnellisen tietämätön siitä, miltä ateriankorvike maistuu ja kävelyn tahdissa hyllyvä takapuoli tuntuu. Hän ei kieltäydy herkuista eikä ehdi hektisessä elämässään juuri kuntoilla. Hänen painonsa on aina vakio, lukuun ottamatta kahta yhdeksän kuukauden mittaista ajanjaksoa.

Tämän viikon maanantaina on aloitettu tuhansittain laihdutuskuureja. Osa niistä on jo päättynytkin. On äärimmäisen mielikuvituksetonta liittyä tammikuussa uuden elämän aloittavien joukkoon. Sitä paitsi pidemmälle se uusi elämä todennäköisesti kantaisi, jos aloittaisi vasta helmikuussa.

Nyt on kuitenkin pakko. Tänä vuonna vauvakilojen on yksinkertaisesti lähdettävä tai muuten ne eivät enää ole vauvakiloja. Minua ei vuoden päästä kukaan katso Noin se Kankaan rouvakin sitten levähti pysyvästi toisen lapsensa myötä -ilmeellä, se on vissi.

Imetys on yhtä varma laihdutusmetodi kuin postimyyntikatalogin laihdutuspohjallinen. Se vie vauvakilot vain ystäväni kaltaisilta onnenpirkoilta, joille paino ei ole koskaan ollut ongelma. Tätä elämän epäoikeudenmukaisuutta me loput sitten kiroamme samalla kun oma painomme nousee jo pelkästä berliininmunkin kiivaasta ajattelusta.

Kuopuksemme kasvoi neljässä kuukaudessa yli 8-kiloiseksi mörssäriksi pelkällä äidinmaidolla. Jos imetys laihduttaisi, olisin kaiken järjen mukaan joutunut jo lihotuskuurille. Toki paino on synnytyslaitokselta lähdöstä hieman pudonnut, mutta jos jäisin odottelemaan, että paino on entisissä lukemissa pelkän imetyksen voimalla, saisin imettää kuopusta arviolta noin kouluikään asti. Ainoa mikä imetyksen ansiosta putoaa kuin itsestään on tukka.

Olen kyllästynyt kiskomaan farkut pyykkinarulta nihkeännahkeina jalkoihini. Jos olisi edes kahdet sopivankokoiset farkut, voisi toisten antaa kuivua rauhassa. Vaan kun ei. Mutta uusia en piruuttanikaan näihin kiloihin osta.

Kilot jarruttavat muutenkin huonoissa kantimissa olevaa kotiäidin kuntoprojektia. On silkkaa hulluutta juoksuttaa kymmentä ylimääräistä kiloa jokaisella lenkillä. Polviinkin sattuu. Tällä hetkellä on noloa edes kertoa uusille tuttavuuksille, että olen joskus juossut maratoneja. Jopa omassa ominaispainossani* olen kaukana maratoonarin perikuvasta. Armottomissa juoksutrikoissa yleisön edessä juokseminen vaatii joka kerta suurta henkistä heittäytymistä.

*Ominaispaino = Paino, jota on laihdutusurakan jälkeen kohtuullisen helppo ylläpitää, kunnes taas jonain päivänä jostain syystä se lähtee nousuun. Paino, jossa moni toivoo sitä klassista miinus viittä kiloa, jota ei koskaan saavuteta.

Tänä vuonna hyvästelen samalla kertaa sekä vauvakilot että rapakunnon. Nopeasti se ei tietenkään tapahdu. Projektia ei helpota se, että motivaatio puuhaan on täysin kateissa. Jatkaisin niin mielelläni väsymyksen tilkkimistä herkuttelulla. Katsoisin mieluummin Mad Meniä Netflixistä kuin lähtisin lenkille.

Väsymyksellä ja makeanhimolla on muuten luotisuora yhteys. Se on julmaa.

Elämänmuutosgurut usein muistuttavat, että vain sisäinen motivaatio johtaa pysyvään muutokseen. Onnistumista ei voi ulkopuolelta pakottaa, jos oma tahtotila ei ole kunnossa. Omakohtaisista kokemuksista tiedän kuitenkin, että motivaatio on mahdollista saada kaivettua esiin myös Hampaat irvessä -taktiikalla kivenkolosta. Niin aion tehdä myös tällä kertaa.

Alku on sietämätöntä sinnittelyä. Olen kiukkuinen kuin ahteriin ammuttu karhu, koska Herkkupäivä kerran viikossa -sopimus itseni kanssa tuntuu kidutukselta, josta tekisi mieli raportoida Amnestylle. Lenkkitossuissa on lyijypohjalliset ja ulkona on joka päivä liian kylmää/märkää/tuulista/liukasta/pimeää.

Alku on joskus jopa niin sietämätön, että se pitää ottaa useamman kerran uusiksi ennen kuin kone käynnistyy. Mutta sitä varten jokaisessa viikossa on maanantai.

Mutta heti kun vaa’an viisari ensimmäistä kertaa heilahtaa palkitsevasti miinukselle tai juoksukunnossa on tapahtunut edes pieni muutos parempaan, käynnistyy itseään ruokkiva kehä. Se muuttuu jossain kohtaa projektiksi, josta ei motivaatiota puutu.

Onnistuminen motivoi. Kunnon paraneminen motivoi. Pienemmät vaatekoot motivoivat. Hyvä olo motivoi.

Samoin tekee riittävän konkreettinen porkkana, joka on kaiken vaivannäön ja periksiantamattomuuden arvoinen. Sen täytyisi kuitenkin olle kestoporkkana kertakäyttöporkkanan sijaan. Monelle ensi kesän morsiammelle häämekko on tehokas porkkana, mutta luonteeltaan se on kertakäyttökamaa. Ellei sitten tee mattinykäsiä avioerojen ja uusien liittojen suhteen. Harmillisen moni ei enää avioliiton ensimmäisenä vuosipäivänä mahdu prinsessakolttuunsa.

Minun kestoporkkanani on juoksutapahtumiin osallistuminen. Kun ilmoittautuminen on tehty, on pakko ylläpitää elämäntapoja, joiden ansiosta juoksusta pystyy suoriutumaan.

Yksittäinen juoksutapahtuma olisi tietysti kertakäyttöporkkana. Siinä kai syy siihen, miksi olen juossut kymmenen puolimaratonia ja kahdeksan kokonaista, vaikka sisältäni yrittää viekoitella se peruslaiska nautiskelija. Tähtäin on asetettava nopeasti kohti seuraavaa, jottei huomaamattaan taannu itseään masentavaan tilaan, jossa juuri tällä hetkellä olen.

Lokakuussa juostaan Brysselin maraton eikä ole sattumaa, että ostimme viikko sitten ystäväni kanssa lentoliput tuohon kaupunkiin ensi syksyksi. Minun onnekseni tapahtumassa on myös tähän elämäntilanteeseen paremmin sopiva puolimaraton. Odotan jo kiihkolla hetkeä, jolloin puen hieman tärisevin käsin numerolapun rintaani ja teen sen kunnossa, jossa voin olla itseeni kutakuinkin tyytyväinen. Se hetki on vaivannäön ja periksiantamattomuuden arvoinen.

Loppuun pieni arvoitus. Miten mahtoi käydä alussa esitellylle ystävälleni toisen raskauden kanssa? No tuskinpa arvasitte. Raskauskilot hävisivät jo synnytyslaitoksella KOLME PÄIVÄÄ synnytyksestä.

Että semmosia.

Mainokset

2 thoughts on “Hanki unelmakroppa hetkessä: IMETÄ!

  1. Ah, sama projekti menossa. Ja voi elämä kun se juoksu on ihan kamalaa. Oon yrittänyt sinnillä tehdä ees jotain, mutta pakkohan se oli myös liittyä tammilaihduttajien kerhoon… Kaipa se tästä 🙂

    Liked by 1 henkilö

  2. Vähänhän se on laiha lohtu, ettei tässä tilassa ole yksin, mutta jonkin sortin lohtu kuitenkin! Tsemppiä sinnekin. Sinniä sinniä vaan, kyllä se palkitsee!!!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s