Pikku Kakkosen kohderyhmäkonsultti vaihtoon

Halojatahalloo siellä Ylen lastenohjelmien ohjelmapaikoista vastaavilla palleilla!!!

Pirstaloituneessa mediakentässä pärjää kuulemma parhaiten tuntemalla kohderyhmänsä läpikotaisin. Teillä taitaa kuitenkin oman kohderyhmänne kanssa olla kotiläksyt tekemättä. Näin voisi päätellä ainakin viikonlopun Pikku Kakkosen lähetysajoista.

Pikku Kakkonen alkaa sitkeästi vuodesta toiseen kello 7.50 joka lauantai ja joka ikinen sunnuntai.

Vai lukeeko teidän kohderyhmäanalyysissänne kenties, että 3–6-vuotiaat nukkuvat kuin taikaiskusta viikonloppuisin tunnin pidempään kuin arkisin? Kattava otos tuntemiani leikki-ikäisten vanhempia on toista mieltä.

Joten laittakaapa siellä Ylellä kohderyhmäkonsulttinne nopeasti vaihtoon, jos hän on moista dataa teille myynyt kovalla rahalla.

Onhan se nätti visio. Se, että koko perhe kerää viikonloppuaamuisin voimia kovan arkiviikon päätteeksi nukkumalla vähintään kahdeksaan. Mutta pikkulasten sisäiset kellot synkronoituvat arjen rytmiin. Monet heistä heräävät viimeistään puoli seitsemältä.

Joka päivä.

Jos perheessä sattuu olemaan vauvaikäinen, voi kovaääninen kiekuminen herättää koko sisaruskatraan jo paljon ennen aamukuutta. Siinä on pitkä aika odotella, että kello näyttäisi kymmentä vaille kahdeksaa.

Moni vanhempi toivoisi voivansa nukkua viikonloppuna edes hieman pidempään, kun arki ei pakota kaahaamaan aamukahvit likaisessa take-away-mukissa päiväkodin kautta työpaikalle. Varhaisaamun lastenohjelmat tarjoavat torkkumisrauhan niille perheenjäsenille, joita vielä nukuttaa. Myös aamuvuoroon pienten lasten kanssa herännyt äiti/isä voi koomailla sohvalla vain toista silmää tarvittaessa raotellen.

Kaupallinen kanava FOX on tehnyt kotiläksynsä hieman paremmin. FOXin lastenohjelmat pärähtävät käyntiin 6.22. Sieltä voikin katsoa pari ensimmäistä ohjelmaa, mutta viimeistään Pac-Manin kohdalla pienten lasten äiti tarttuu kaukosäätimeen.

Nykyteknologia ei tietenkään pakottaisi odottamaan ohjelmien alkua reaaliajassa. Valitsemiaan lastenohjelmia voisi katsoa mihin aikaan tahansa ties kuinka monen ohjelmapalvelun kautta. iPad ja Netflix ovat meidän(kin) taloudessamme pelastaneet monta tiukkaa ja täpärää tilannetta. Tätä pelastuskorttia ei mitenkään haluaisi tempaista esiin jo ennen aamuseitsemää.

Sitä paitsi olisi ihan mukava opettaa lapsilleen, ettei koko maailman ohjelmataivas ole heille avoinna 24/7. Että on ajat, jolloin ohjelmia katsotaan ja kun ne loppuvat, tehdään jotain muuta. Viikonloppuisin aamun lastenohjelmien päättyminen on merkki sille, että nyt saa nostaa kierroksia ja desibelejä. Kukko kiekuu silloin perheen viimeisellekin unikeolle ja on aika aloittaa yhteiset puuhat.

Rakastan Pikku Kakkosta, sillä silloin minun ei tarvitse väijyä takapiruna sormi valmiiksi kaukosäätimen näppäimellä. Ruudulta eivät hyökkää seitsenpäiset avaruusninjarobottitappajadinosaurukset eikä minun tarvitse epätoivoisesti yrittää selitellä, miksi Paavo Pesusieni huutaa ivallisesti kaverinsa perään läääääskiiii (kun en itsekään sitä voi ymmärtää).

Nyt-liite uutisoi aiemmin tällä viikolla Pikku Kakkosen portinvartijasysteemistä. Lapsille epäsopivat ohjelmat joutuvat punaiselle listalle. Esimerkiksi pelottavuuden takia on hyllytetty vuosien varrella lähes 20 ohjelmaa. Iso peukku Ylelle!

Ylen ohjelmista on helppo tykätä myös siksi, ettei mainostauolla ehdi syntyä seitsemää uutta toivetta joulupukin kirjeeseen, joka on jo toukokuussa kolmen aanelosen mittainen.

Henkilökohtaisesti arvostan myös sitä, että verorahoilla tuotetaan (turhan harvakseltaan tosin) laadukkaita näyteltyjä lastenohjelmia eikä tarjonta ole pelkkää dubattua animaatiota maailmalta. Meillä sekä lapset että aikuiset fanittavat Jepu Neulasta, Katti Matikaista, Herra Heinämäkeä sekä Malttia ja Valttia.

Kun kerran sisältö on kunnossa ja kunnioittaa kohderyhmäänsä, eikö myös lähetysaika voisi sen tehdä?


Jos myös sinä toivoisit, että Pikku Kakkosen viikonlopun lähetysaika siirtyisi aikaisemmaksi, käy allekirjoittamassa Toisen kanssa -blogin adressi täällä.

Mainokset

1 thought on “Pikku Kakkosen kohderyhmäkonsultti vaihtoon

  1. Täyttä asiaa joka sana! Turvallinen Pikkukakkonen kestää aikaa, olematta liian lälly. Blogistilta taas mainiota mediakasvatusta, meille vanhemmille 🙂

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s