Karvaturri-idolin imussa Itämerelle

Fiinimmät ravintolat, paremmat tax-freet, siistimpi hytti promenaden varrelta. Niitä me olisimme mieheni kanssa vielä viisi vuotta sitten valinneet. Kesällä 2015 päädyimme ilman erillistä harkintaa kilpailevaan laivayhtiöön.

Olemme jonottaneet ostoskeskuksessa pitkään ja hartaasti päästäksemme halaamaan laivayhtiön maskottia. Olohuoneestamme tulee hetkessä tanssilattia, kun hymyilevä punahuivinen karvaturri vetää koreografioitaan mainostauolla. Nelivuotias tyttäremme rakastaa yli kaiken Ville Viikinkiä. Siksi oli päivänselvää, että tänä kesänä me risteilemme Tukholmaan punavalkoisessa kyydissä.

Risteilystä tuli meille tämän kesän ainoa ”isompi” lomareissu. Siksi päätimme yhdistää siihen pari muutakin kohdetta: menomatkalla Heurekan ja paluumatkalla Linnanmäen.

Itselläni on ollut tähän ikään asti Heurekan kokoinen aukko sivistyksessä, joka oli jo aika tilkkiä. Ja mukava kohde se olikin koko perheelle. Yllättävän paljon mielenkiintoista myös leikki-ikäisille, joten kahden tunnin visiitti tuntui jäävän hieman lyhyeksi. Lintsi taas yllätti iloisesti uusitulla hinnoittelulla. Sisäänpääsy ilmainen ja esikoiselle sopivia ilmaisia laitteita kymmenkunta. Huvipuistopäivästä tuli yllättävän edullinen, kun rannekkeita ei vielä tänä kesänä tarvittu.

Entäs sitten se Tukholma? Kävimme puolitoista vuotta sitten talvilomareissulla Junibackenilla. Paikka lumosi sekä äidin että tyttären. Astrid Lingrenin satumaailmat oli luotu kiehtovasti ja varsinkin junaretki Katto Kassisen, Eemelin ja Ronja Ryövärintyttären vieraiksi oli elämys. Sinne siis ehdottomasti uudelleen.

Paikan päällä ymmärsin, että iso osa viime kerran lumoa liittyi ajankohtaan. Olimme reissussa niin sanotusti sesongin ulkopuolella tuikitavallisena talviarkipäivänä. Junibackenilla oli taivaallisen rauhallista. Heinäkuinen meininki oli tietysti toisesta ääripäästä. Ja se ihana junamatkakin jäi kokematta, kun pääsylippumme kertoi, että jonottamisen junalle voisimme aloittaa kolmen tunnin päästä. Silloin meidän piti tehdä jo paluuta satamaan.

Yhtä kaikki, saimme mahdutettua kolmen päivän minilomaan kolme tosi erilaista lapsiperhekohdetta, joissa vanhemmatkin viihtyivät. Vaan annas olla, kun kysyimme automatkalla kotiin, mikä oli kaikkein hienointa reissussa. Kuulemma se, kun sai ojentaa Ville Viikingille lahjan! Tyttö oli jo kotona paketoinut itse piirrettyyn Ville-lahjapaperiin askartelemansa hamahelmilahjan ja jännitti koko alkumatkan, tulisiko laivalla tilaisuutta ojentaa sitä Villelle.

Luojan kiitos, että tuli.

Itse sain tallennettua huikeita videopätkiä yökerhon tanssilattialta lapsille suunnatusta tervetuloa-seremoniasta. Niissä tämä armoitettu Ville-fanimme silmät loistaen tanssii yhdessä idolinsa kanssa Robinin ”bumbuukaa”.

Aiemmin koetuista ostoskeskuksen halausjonoista päätellen tyttäremme ei ole likimainkaan ainoa tämän tason Ville-fani. Myös laivalla kiljuttiin kollektiivisesti riemusta aina kun Ville tuli näköpiiriin.

Kuka sitten ikinä onkaan ideoinut ja toteuttanut Viking Linen sympaattisen maskotin, on osunut varsinaiseen kultasuoneen. Ville Viikinki on tänä henkilöbrändäyksen aikakautena  yksi onnistuneimmista maskottibrändeistä. Hän on tuotteistanut itsensä myös lukuisiksi matkamuistoiksi, jotka polttelevat fanilauman näppejä laivan myymälöissä. Löytyypä oma nimikkodrinksukin – alkoholittomana tietysti.

Mielenkiinnolla odotan, kauanko tämä jo kaksi vuotta kestänyt intohimoinen fanisuhde kestää, ja onko se kenties jotain sellaista, josta jää pysyvä muistijälki lapsuudesta. Joka tapauksessa laivayhtiöltä hatunnoston arvoinen suoritus, josta moni firma voi ihan syystäkin olla kateellinen. On nimittäin rahanarvoinen karvaturri tuo Ville.

Mainokset

2 thoughts on “Karvaturri-idolin imussa Itämerelle

  1. Osuvan ajankohtaista. Juuri palattiin punavalkoiselta laivalta. Kuopus 2,5 v. hyppäsi metrin sivuun, kiljaisi ja piiloutui selkäni taakse Villen nähdessään. Esikoinen 5v ei pahemmin välittänyt Villen tanssikoulusta, tai Villestä. Musiikki oli kuulemma liian kovalla. Mä en ollut tajunnutkaan, että Villellä on faneja :D. Kuopuksen hahmokammo ei kyllä yllättänyt, muumimaailmassa tuli aika selväksi, että eivät ole hänen juttunsa 😉

    Tykkää

    • Noi jättipehmot on kyllä ihmeen kahtia jakava juttu: Toiset rakastaa ja toiset kammoaa. 😉 Meillä on tosiaan meininki se, että halaamaan on AINA päästävä. Saas nähdä kumpaan koulukuntaan tuo kuopus aikanaan liittyy…

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s