Minä suljen silmäni kuolleilta lapsilta

Hukkuneet pakolaislapset Välimeren rannoilla ovat olleet kuluneen uutisviikon kohutuinta sisältöä. On käyty keskustelua siitä, onko kuvien julkaisu oikein ja tarkoituksenmukaista. Valtaosa keskustelijoista vaikuttaisi olevan sitä mieltä, että ehdottomasti on.

Meidän pitää herätä näkemään totuus. Meidän pitää järkyttyä.

Itse näin ensimmäisen ruumiskuvan Facebookin uutisvirrassa perjantaiaamuna. Kuolleen pikkulapsen asento kuvassa oli täsmälleen sama kuin 1-vuotiaalla kuopuksellamme, kun hän nukkuu pylly hieman pystyssä vatsallaan pinnasängyssä. Muuta yhteistä lapsilla ei sitten olekaan. Se on ahdistavaa, epäoikeudenmukaista ja silmittömän surullista.

Minä en olisi halunnut ensimmäistäkään visuaalista todistetta pakolaiskriisin järkyttävistä seurauksista. Minulle riittäisi aivan hyvin tapahtumien sanallinen dokumentointi. Kun uutistenlukija kertoo merenrantaan huuhtoutuneista kuolleista pikkulapsista, se on minulle jo riittävän järkyttävää. Minulla on vilkas mielikuvitus ja kyky visualisoida asioita. En tarvitsisi lisäshokeerausta valokuvina. Sosiaalisessa mediassa asiat tulevat kuitenkin eteen pyytämättä ja yllättäen. Kuva on verkkokalvoilla ennen kuin itse ehtii päättää, haluaako katsoa vai ei.

Se, että kaltaiseni superherkkikset joutuvat kokonaiseksi perjantaipäiväksi pois tolaltaan on kuitenkin pieni hinta siitä, mitä kuvien julkaisulla on saatu aikaan. Sillä tuskin on sattumaa, että juuri tällä viikolla suomalaisten auttamishalu on ollut poikkeuksellisen suurta.

Facebookin paikallisella äitifoorumilla (joka toisinaan on varsinainen mammojen henkinen hommafoorumi) eräs äiti masinoi vaate- ja tarvikekeräyksen ja ajoi itse paikkakunnan ulkopuolella sijaitseviin vastaanottokeskuksiin viedäkseen hyväkuntoiset ja valmiiksi lajitellut lahjoitukset perille.

Hän myös soitti etukäteen vastaanottokeskuksiin tiedustellakseen, mitä niissä juuri nyt eniten tarvitaan. Tästä erityinen hatunnosto, sillä mikään ei ole lahjoittajalle ja lahjoitusten vastaanottajalle yhtä turhauttavaa kuin ”väärä lahjoitus”.

Eräs toinen äiti taas ehdotti perustettavaksi perhekahvilaa, jossa vastaanottokeskusten äidit voisivat tutustua meihin Suomi-äiteihin. Vaikka yhteistä kieltä ei todennäköisesti olisi, löytyisi lasten touhujen kautta yhteinen sävel varmasti.

Luin keskustelua liikutuksesta nieleskellen ja päätin, että keskityn jatkossa lukemaan ensisijaisesti tämänkaltaisia kommentteja pakolaiskriisistä. Kun eksyn keskusteluun, jossa kehoitetaan kaikkia hiljaista hetkeä matkalla kuolleille turvapaikanhakijoille viettäviä työntämään kyseinen hetki syvälle perseeseen, poistun keskustelusta oitis. Ei minun tarvitse olla tietoinen jokaisesta aivopierusta, jonka joku häiriintynyt provosoinnista nautintoa saava Breivik-fani sosiaaliseen mediaan päästää.

Jonkun mielestä tämä voi olla samanlaista silmien sulkemista totuudelta kuin se, etten halua katsoa lähikuvia lapsiruumiista. Itselleni tämä on kuitenkin ainoa konsti selvitä järjissäni tässä maailmassa, josta pahuus ei lopu pahuudella mässäilemällä.

Jokainen voi onneksi itse valita, keskittyykö näkemään ympärillään ne vilpittömät, lähimmäisistään välittävät kanssaihmiset vai nuo satunnaiset aivopierijät. Enemmistö meistä kuuluu kuitenkin ensimmäiseen ihmisryhmään.

Niin minä tahdon uskoa.

Mainokset

6 thoughts on “Minä suljen silmäni kuolleilta lapsilta

  1. Niin se vain on. Meidän mieliämme on järkytetty. Mennyttä emme voi muuttaa, mutta tämä päivä ja tulevaisuus on käsissämme. Autetaan. Nyt.

    Liked by 1 henkilö

  2. En olisi osannut itse paremmin asiaa sanoa. Suremisen sijaan ilmottauduin vapaaehtoiseksi ja yritän tehdä itse edes jotain. Kaikkia en voi auttaa vaikka haluaisin, mutta jos edes jotakuta, joka tänne asti pääsee. Ja jos kuukausilahjoitukseni auttaisi jotakuta joka matkaa ei voi tehdä. En voi kuin toivoa niin.

    Liked by 1 henkilö

  3. Kaikenlainen apu tulee nyt todellakin tarpeeseen ja onneksi toteutustapoja on moneen lähtöön. Jokainen varmasti löytää itselleen sopivan tavan. Itselläni jää muun muassa syksyn kirppispöytä varaamatta: lajittelen kaiken syys/talvitamineen SPR:n vastaanottokeskuspakettiin. Sinne päätyvät myös meidän lasten yhdistelmävaunut (https://toisenkanssa.wordpress.com/2015/07/05/se-nyt-vaan-on-tyhmaa-luottaa-brandiin-lastenvaunutkin-on-suunniteltu-hajoamaan/), joilla ei meidän elintasoäitien keskuudessa enää ole suurta jälleenmyyntiarvoa, mutta kyllä niillä vielä kärryttelee ja arkea lapsen kanssa helpottaa. Harvalla turvapaikanhakijalla kun on kiesejä mukana matkassa.

    Tykkää

  4. SPR:n tuore tieto ilmoittaakin näin:

    ”Juuri tällä hetkellä vaatteiden ja tavaran tarvetta ei ole, sillä lahjoituksia on tullut suuri määrä. Lämmin kiitos kaikille lahjoittajille, aktiivisuus ja auttamishalu on ollut valtavaa! Punaisen Ristin toimintaa voit tukea lahjoittamalla vaatteita ja tavaraa Kontti-tavarataloihin. Vastaanottokeskukset hakevat tarpeidensa mukaan tavaraa ja vaatteita Konteista.

    Lahjoitukset, joita vastaanottokeskukset eivät tarvitse, myydään Konteissa. Konttien tulot käytetään Punaisen Ristin kotimaan toimintaan, katastrofirahastoon ja Kontin toiminnan kehittämiseen. Etsi lähin Konttisi. Päivitämme tilannetta heti, jos tarve muuttuu.”

    – See more at: https://www.punainenristi.fi/uutiset/20150828/3-tapaa-auttaa-turvapaikanhakijoita#sthash.t7zZhNza.dpuf

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s