Ihmisen on hyvä olla jostain kotoisin

Muistan elävästi hetken, jolloin tyttäreni ylenkatsoi mustaa makkaraa ensimmäisen kerran. Hetki kouraisi ikävästi äidin sydämestä. Samoin kuin totuus, että tytön mielestä pelikaani on paljon kiinnostavampi eläin kuin ilves.

Ei kai siitä mihinkään pääse: Tampere tarkoittaa lapsilleni ensisijaisesti mummolaa ja toissisijaisesti Särkänniemeä. Heillä ei ole kaupunkiin sen kummempia tunnesiteitä. Toisin kuin itselläni, kuten varmasti jo arvasittekin.

Molemmat lapseni ovat syntyneet Päijät-Hämeen keskussairaalassa. Heille merkityksellisiä maamerkkejä ovat hyppyrimäet, radiomastot ja Luhdan torni, joka viestittää, että parin minuutin kuluttua ollaan kotona. Lapseni oppivat kertomaan olevansa kotoisin Lahesta. Itse asun vielä kymmenen vuoden jälkeenkin Lahdessa.

Eräs ystävämme on kotoisin Mäntästä. Hän pitää tilaisuuden tullen huolen siitä, ettei asia jää kenellekään epäselväksi. Hänen kotipaikkauskollisuutensa on vähintään samaa tasoa kuin omani ja minusta se on liikuttavan herttaista. Sillä näin äkkiseltään ajateltuna Mänttä…. No, se nyt on ihan Mänttä.

On jotenkin surullista, jos ihminen ei ole ylpeä juuristaan. Vielä tärkeämpää on tietysti arvostaa henkisiä juuriaan – jos perhettä voi sellaisiksi kuvata – mutta saa paikkaakin rakastaa olematta epäilyttävä friikki. Kotipaikkakuntamme ovat sentään nähneet meidän ensiparkaisumme, kouluun menomme, ensimmäiset sydänsurumme ja kesätyöpaikkamme.

Muistan kun muutin hieman yli parikymppisenä Tampereelta Pohjanmaalle, jonne en kotiutunut koskaan. Kun tapasin viikonloppuna (tamperelaisen) kirjoittajakoulun ystäviä ja joku kysyi mitä minulle kuuluu, purskahdin itkuun. Sain lopulta kyynelten seasta nikoteltua, että minulla on hirveä ikävä Tamperetta. Kukaan ei katsonut minua ivallisesti tai väheksyen. He tiesivät miltä Tampere tuntuu luissa ja ytimissä.

Joillekin meistä lapsuus ja nuoruus ovat jotain, jotka mielellään pyyhkisi pysyvästi mielestään. Tällöin sitä saattaa lomareissulla mieluummin navigoida kiertotietä kohteeseen kuin oikaista kipeiden lapsuudenmaisemien läpi. Tämä heille ehdottomasti sallittakoon.

Ajoittain tunnen itseni surulliseksi siitä, että Tampere tarkoittaa minullekin vuosi vuodelta enemmän lasteni mummolaa. Ajoittain tunnen edelleen koti-ikävää, vaikken ole edes varma, onko ikävöimääni Tamperetta enää olemassa. Ihmisethän kai lopulta kaupungin tekevät ja minun rakkaimpani ovat nyt Lahdessa. Jos haaksirikkoutuisin autiolle saarelle, tänne minä kaipaisin.

Puolileikillinen (=puolitotinen) Tampere-propagandani taloudessamme tulee todennäköisesti jatkumaan viimeiseen hengenvetooni. Siitäkin huolimatta olen vilpittömän onnellinen, jos lapseni aikuisiksi kasvettuaan muistelevat Lahtea yhtä intohimoisesti kuin minä Tamperetta.

Se tarkoittaa, että heillä on ollut muistelemisen arvoinen lapsuus.

Mainokset

One thought on “Ihmisen on hyvä olla jostain kotoisin

  1. Ah ja voih miten osui ja upposi, itse tosin kaipaan Pirkkalaa (mutta myös Tampetta siinä vieressä). Tuskin koskaan muutun Lahtelaiseksi, vaikka asuinvuosia jo kymmenkunta. Onkohan meitä enemmänkin…

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s