Ulkonäköpaineita

Myin tänä syksynä Facebook-kirpputorilla tyttäreni haalarin. Ostaja saapui ovellemme ja näytti jotenkin hämmentyneeltä. Kiusaantuneeltakin. Kun kaupat oli tehty, pysähdyin eteisen peilin eteen. Minulle valkeni heti, miksi tuo hehkeä raskausvatsaa kantava äiti-ihminen oli niin hämillään.

Oli käynyt kuten nettideiteillä: verkossa välitetty kuva ei vastaa todellisuutta. Profiilissani on puolitoista vuotta vanha kuva ystävän hääjuhlaa varten tällätystä hymyilevästä naisesta.

Peilistä katsoi toinen ihminen. Farkut puristivat esiin raskauden jäljiltä pullottavan maharöllykän, hiuksissa oli pari kuivuneen puklun kovettamaa luomurastaa ja silmäpusseissa olisi voinut kantaa suurperheen viikonloppuostokset. En olisi itsekään lähtenyt itseni kanssa treffeille. Onneksi vierailija oli vain ostamassa haalaria. Ehkä hän kuitenkin hetken pohti, uskaltaako kaltaiseltani hampuusilta ostaa mitään. Huoli pois – villakoiria meiltä kyllä löytyy sohvan alta, muttei onneksi luteita tai saivareita.

Itse en hehkunut edes raskausaikana, mutta pikkuvauva-aikana olen karannut vielä kauemmas siitä työssäkäyvästä naisesta, joka jaksoi välittää peilikuvastaan. Tai oikeammin kyse ei ole siitä, ettenkö nyt välittäisi. Siksi välttelenkin nykyisin aktiivisesti peilejä. Sisäinen sopimus kuitenkin velvoittaa, että ennen kaupungille lähtöä on vilkaistava peiliin ja tsempattava edes vähän. Etsittävä ylle se superväljä loimi ja sudittava tummille silmänalusille hintansa väärtiä ihmeainetta.

Kotiäitiolemukseni ei ole yksin oma asiani. Mieheni ei selviä tämän elämänvaiheen yli peiliä välttelemällä. Veikkaan, että hän saapuisi työpäivän jälkeen mieluusti kotiin, jossa höyryävien ruokapatojen ääressä puuhasteleva pikkuvaimo muistuttaisi edes etäisesti hääkuvan hehkeää neitosta. Onneksi olimme kuvanottohetkellä molemmat paikalla, joten tiedämme naisen todella olevan minä. Myös 3,5-vuotias esikoisemme on pannut merkille mammarepsahdukseni. ”Äiti näytät erilaiselta. Näytät kauniilta,” hän virkkoi, kun olin ristiäisiä varten tehnyt parhaani ja kiskonut mekon alle tukialushousut, joissa oli vaikea hengittää.

Edes äitiyslomalla ei välty ulkonäköpaineilta, jos niille antaa vallan. On helppo nähdä kauppareissulla vastaan tullut vanha tuttu (joka ei meinannut edes tuntea sinua) koodaamassa sinua päästä varpaisiin sillä silmällä. Arvostelevat katseet voisi toki jättää omaan arvoonsa, mutta helppoa se ei ole. Vaikka pitäisikin raskausajan vartaloon jättämiä tunnusmerkkejä luonnollisina ja hyväksyttävinä, ainakin itse toivoisin vielä joskus mahtuvani omiin vaatteisiini. Eikä väsymyksenkään tarvitsisi paistaa kasvoilta kilometrien päähän.

Onneksi on kuitenkin yksi, jonka seurassa voin olla täysin ilman ulkonäköpaineita. Hänen mielestään olen aina yhtä vetävän näköinen maitobaarin pitäjä, jota hän ei voi kerta kaikkiaan vastustaa.

On nautinto saada olla hänen kanssaan hetkittäin ihan kahden.

Julkaistu Etelä-Suomen Sanomissa 26.9.2014

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s