Kolme strategiaa ruuhkavuositreeniin

Hei sinä sporttinen elämänkumppania etsivä sinkku! Hakusessa toinen samanmoinen, eikö niin? Ymmärrän. Itsestään huolta pitävä himoliikkuja tuntuu todennäköisesti juuri nyt ainoalta oikealta.

Jos kuitenkin myös lapset löytyvät tulevaisuuden toivelistalta, on vaikkapa aamuyön pikkutunteina postimerkkejään lampun alla nypertävä filatelisti aktiiviliikkujaa fiksumpi valinta. Sillä kun eletään ruuhkavuosia, vaatii kahden kuntoilevan aikuisen arki vähintään projektipäällikön tutkintoa. Lähipiiriä havainnoiden ja omiin kokemuksiin pohjautuen esitän nyt kolme vaihtoehtoista kuntoilustrategiaa ruuhkavuosivanhemmille.

  1. Toinen pitää treenisapatin. Raskaus ja vauva-aika koettelevat väistämättä perheenäitiä konkreettisemmin kuin isää. Ennen niin liikunnallinen äiti saattaa yllättäen todeta, että tämä aika elämästä kuuluu nyt pyhittää perheelle. Päätöksen voi äidin puolesta joskus valitettavasti tehdä lapsiperheloinen nimeltä väsymys. Pahimmillaan uupumus. Treenisapattiin voi tosin päätyä myös perheenisä. Hän huomaa, ettei kumppanin pää kestä, jos tämä ei pääse mahdollisimman nopeasti eroon vauvakiloistaan ja tuulettumaan treenihiki kotiäidin työnohjaajana. Niinpä hän lahjoittaa oman treeniaikansa yhteiseksi hyväksi.
  1. Tehdään niin kuin ennenkin. Vaikka vanhemmat tekisivät pitkää työviikkoa, lapsilla olisi harrastuksia illat läpeensä ja yhteisenä iltapuhteena talonrakennusprojekti, on molempien mahdollista treenata entiseen tapaan. En valitettavasti tiedä, miten temppu tehdään, mutta joiltakin se näyttää onnistuvan. Epäilen, että selityksenä on tarkoin varjeltu salaseura, jossa jaetaan jäsenyystason mukaan ylimääräisiä tunteja vuorokauteen sekä halukkaille pillereitä, jotka poistavat unentarpeen, mutta lisäävät multitaskauskykyä.
  1. Läpystä vaihto -tekniikka. Tämän strategian kulmakiviä ovat jousto, sopeutuminen ja kompromissit. Molemmat treenaavat, mutta kumpikaan ei tee sitä läheskään entiseen tapaan. Tavoitteellisesti harjoittelevalle vaihtoehto on armottoman tylsä: kehittyminen on unohdettava ja hyväksyttävä verkkainen pyöräily reppu selässä lähikauppaan oivaksi pk-harjoitukseksi. Jos molemmat haluavat kuntoilemaan samana arki-iltana, on päivän kulku mietittävä tarkasti etukäteen. Myöhäisvuoron saanut odottaa eteisessä lenkkarit solmittuina, jotta oman pikkupyrähdyksensä ehtisi tehdä edes etäisesti tolkulliseen aikaan. Hauska nähdä sinuakin rakkaani. Uunissa on makaronilaatikkoa ja vauvalla kakka housussa. Ja sitten se on läpystä vaihto.

Valitsipa omiin ruuhkavuosiinsa minkä strategian tahansa, on hyvä muistuttaa itselleen, että kyseessä on ohimenevä ajanjakso. Tulee vielä uudelleen se aika, jolloin voidaan treenata vaikka yhtäaikaa. Tulee taas aika, jolloin voi ihan vain silkkaa laiskuuttaan kellahtaa sohvalle suunnitellun kuntoilun sijaan, sillä uusi tilaisuus treenata tulee heti kun itse niin haluaa. Ei tarvita enää sunnuntai-iltana laadittua seuraavan viikon ajankäyttösuunnitelmaa, johon treenit on jaettu mahdollisimman solidaarisesti molemmille. Muun elämän ehdoilla.

Sanovat, että se aika tulee yllättävän nopeasti.

Julkaistu Kunto & Terveys -lehden numerossa 4/2015

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s